Etusivu Ajankohtaista Opinnot Toiminta Uusi oppilas Lyhytkurssit Päättötyö Tiedotteet Näyttelyt Galleria Yhteystiedot

Päättötyö

Päättötyö on oppilaan itsenäisesti suunnittelema ja toteuttama teos, kokonaisuus tai muu taideprojekti. Päättötyön voi tehdä taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää noudattavissa taidekouluissa. Teoskokonaisuuden lisäksi oppilaan tulee pitää oppimispäiväkirjaa ja koostaa muistiinpanojen pohjalta kirjallinen portfolio, jossa tekijä kertoo työskentelyn vaiheista. Päättötyön laajuus on 16-32 ov. Käytetyn tekniikan täytyy olla oppilaalla entuudestaan hallussa, ohjaava opettaja toimii vain tukijana ja kannustajana projektissa.

Päättötyön tekeminen on vapaaehtoista ja sen voi suorittaa syventävien opintojen loppuvaiheessa. Kuvataiteen päättötöistä pidetään näyttely. Vain päättötyön tehneet saavat opinnoistaan päättötodistuksen. Kaikki kuvataidekouluissa opiskelleet saavat osallistumistodistuksen. Lisäksi päättötyöstä saa kirjallisen arvion sekä numeron 1-5.

Ohjeet päättötyön tekijälle
Päättötyösuunnitelma

Syksyllä 2007 valmistuivat Vihdin Kuvataidekoulun ensimmäiset päättötyöt: grafiikkasarja Viivi Välttilän "Geenisivellin” ja Marika Laxin akvarellimaalaukset ”Metsien kertomaa”.

Syksyllä 2008 valmistui Tua Töttermanin päättötyö "Purple Box". Tämä nuoren naisen kehityskertomus on toteutettu kuuden työn maalaussarjana.

Alkukeväällä 2009 valmistui Kerttu Sallisen grafiikan päättötyö "Perimmäisenä mielessä".

Toukokuussa esiteltiin neljä keramiikan päättötyötä:

Kevään muut päättötyöt olivat Maaria Luoman 6 teoksen grafiikkasarja "Saariston elämää" ja Lasse Sannikan valokuvasarja "Musiikin kuva". Maarian töissä yhdistyvät luonto ja merelliset tunnelmat, Lassen töissä taasen hänen molemmat harrastuksensa, musiikki ja valokuvaus.

Syksy 2009, grafiikkaa: Eeva Henrikssonin päättötyö "Talvea etsimässä" on sadun muotoon kerrottu ja kuvitettu tarina ilmastonmuutoksesta.

Kevätlukukausi 2010: koulumme sarjakuvatyöpajan ensimmäinen päättötyö on Mira-Maia Kyyrön magnasarjakuva-albumi "NekoMania".

Loppukeväästä valmistuivat Vilja Helmisen 3 työn maalaussarja "Tarinoita tästä ajasta", Sirri Rimpin keramiikkaveistokset nimellä "Virta" ja Paula Sipposen Modernin tekstiilitaiteen työpajassa tekemä mosaiikki-installaatio "Sudet".

Kevätlukukaudella 2011 valmistuivat Modernin tekstiilitaiteen työpajasta Emma Naparin mosaiikkireliefit nimellä "Kierto" ja Keramiikan työpajasta keramiikkaveistossarjat, Hannes Ehgartnerin "Tasapaino", Juhani Järvenpään "Ilmeet" ja Viivi Oksasen "Roolileikki".

Myös syyslukukaudella 2011 valmistui neljä päättötyötä: Modernin tekstiilitaiteen työpajasta Mia Hellgrenin mosaiikkiteos "La Mer" ja Sara Ohtosen mosaiikkiteos "Rajalla". Piirustus ja Maalaus -työpajassa Annika Aarnio maalasi kolmen teoksen sarjan aiheenaan "Taruolentojen Kalevala" ja Valokuvaus-työpajassa valmistui Kaisa Mäntylän valokuvasarja "Näetkö sinä".